Suomessa vietettiin tänään 2.2 valtakunnallista kaksosten päivää joka antoi minulle aihetta muistella aikaa taaksepäin jolloin minun kaksoset olivat ihan vauvoja. Nyt voin jo koko vauva- ajalle nauraa,jopa osittain aika makeastikin mutta kuusi vuotta sitten ei naurattanut!
Ei naurattanut kun heräät kolmen tunnin välein syöttämään vauvoja,syötät yhtä ainakin puolisen tuntia,vaihdat vaipat,laitat takaisin nukkumaan ja herätä toisen syömään ja toistat saman kuvion jonka jälkeen nukut kaksi tuntia ennen seuraavaa herätystä koska koko ruljanssiinhan kului pelkästään jo tunti!
Päivällä imetät toista samalla kun hyssytät jalalla toista sitterissä koska tottakai hänelläkin on aivan jumalaton nälkä myös!
Onneksi välillä syöttäminen onnistui yöaikaankin tuttipulloilla jolloin pystyin herättämään molemmat samaan aikaan ja asettamaan molemmat puoli-istuvaan asentoon isontyynyn päälle ja syöttämään samaan aikaa,nämä onnistuneet hetket saivat tuntemaan itseni vallan voittajaksi.
Kunnes mussukat kasvoivat heiman ja rupesivat itse heräämään nälkään öisin ja tottakai samalla herättämään myös toisensa jolloin päädyttiin ratkaisuun laittaa pojat eri huoneisiin nukkumaan, myös päikkärit jouduin ratkaisemaan niin että joka toinen kerta toinen nukkui vaunuissa parvekkeella ja toinen sisällä.
Ulos lähteminen oli semmonen taiteen laji etten usko vieläkään että siitä on aikoinaan selvitty! Ensimmäinen huutaa polla punaisena vaunuissa kaikissa toppavermeissä kun puet toista,puhumattakaan että esikoinen pyörii omissa hiki kirpaloissa eteisen lattialla.Puet nopeasti itsesi valmiiksi,pääset ulko-ovelle ja samalla haistat tuoreen kakan!
Taapero ikään päästyään olisi aikoinaan nitrot ollut varmasti asiaa. Meillä piti loppujen lopuksi kääntää oven kahvat yläasentoon koska pojat olivat yhdessä niin "viisaita" että osasivat tyhjentää lelukoppansa ja työntää laatikon oven viereen ja kiivetä sen päälle avatakseen oven.
Kerran olen löytänyt pojat rappukäytävästä toisen yläportailta ja toisen alaportailta.Siinä tilanteessa meinaat ensimmäisenä kiljaista mutta tajuat samalla että jos kiljaiset alimmainen horjahtaa ja pyörii rappuset alas.
Jollain ihmeellä me olemme selvinneet kaikista näistä kömmellyksistä ilman minkäänlaisia ensiapu keikkoja.
Mutta täytyy sanoa ja edelleenkin kiittää ja kumartaa omalle perheelle ja ystäville jotka meitä auttoivat ja tukivat. Jokainen monikko perheellinen tietää ettei kaikesta selviä yksin ilman läheisten korvaamatonta apua ja tukea!
Täytyy myös sen verran sanoa että vaikka vauva-aika kaksosten kanssa olikin jokseenkin rankkaa,olemme silti olleet hyvin onnekkaita että meillä on täysin terveät kaksoset.Pojilla ei ole koskaan ollut minkäänlaisia kasvu viivästyksiä tai epäkypsyyksiä mihin meidät aikoinaan neuvottiin varautumaan.
Ikinä en tule unohtamaan sitä kun neuvola täti totesi minulle että "kyllä se haikara on nämä kaksoset oikeaan osoitteeseen tuonut".
Tuplasti on rankkaa mutta tuplasti on rakkauttakin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti